Kun kauppa käy ja ei käy?

Valtakunnan uutisissa puhutaan hetkellä paljon tiettyjen alueiden asuntojen muuttumisesta ns. arvottomiksi. Suomessa kaupungistuminen on asia, joka on edistynyt ja vauhdittunut jo vuosikymmeniä. 

Nurmijärvi-ilmiö

Aiemmin puhuttiin ns. Nurmijärvi-ilmiöstä. Kehyskunnat niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Ihmiset hakeutuivat sankoin joukoin halvempien asuntojen perään hieman pidemmän matkan päähän kasvukeskuksista ja työssäkäyntialueista. Tästä seurauksena hetkellisesti myös näiden kehyskuntien asuntojen hinnat kehittyivät tavalla, joka ei samansuuntaisena voinut loputtomiin jatkua. Markkina toimi, asuntojen hinnat eivät enää olleetkaan niin paljon edullisempia ja paikalliset palvelutkin saattoivat laahata perässä. Kun sitten ihmiset muuttavat työn perässä, tai muuten vaan näiltä alueilta pois, markkinatilanteen ollessa täysin toinen ja muuttoliikkeen päinvastainen lähemmäs keskuskaupunkien palveluita ja keskustoja, onkin soppa valmis. 

Meille on pitkän positiivisen hintakehityksen ansiosta päässyt syntymään käsitys, että asunnosta saa myydessä aina paremman hinnan, kuin ostaessa. Asunnon myynnin luovutusvoiton verovapaus on vielä edesauttanut tätä käsitystä ja suuri osa ihmisistä onkin päässyt luomaan varallisuutta ostaen, asuen verovapauden edellyttämät kaksi vuotta, ja myyden, markkinan ollessa noususuuntainen, hyvällä voitolla eteenpäin. Näinhän se hyvässä tapauksessa toimii.

Tilanne nykypäivänä

Tällä hetkellä puhutaan päinvastaisesta kehityksestä. On muodostunut alueilta, joilla ei yksinkertaisesti ole markkinaa, tai jos on, niin hinnat ovat romahtaneet. Surulliseksi asian tietysti tekee se, että myytävistä asunnoista todennäköisesti jää reilusti lainaa maksettavaksi, jos siis käy niin hyvin, että saa asunnon myytyä. Yksinkertaistettuna siis niin, että joillekin alueille ei vaan ole ihmisiä muuttamassa, huolimatta siitä, vaikka asunnon tai talon saisi lähes ilmaiseksi. Suomi on suuri maa ja tässäkin suhteessa alueilla on paljon eroavaisuuksia, eikä asioita voida hirveästi yleistää. 

Puhutaan Varsinais-Suomesta. Turku alueen keskuskaupunkina, vetovoimaisina ympäryskuntina Kaarina, Lieto, Rusko, Raisio ja Naantali muutamia mainitakseni. Etäisyydet ovat täällä lyhyet ja palvelutkin hyvin saavutettavissa. Yleisesti ottaen meillä ei voida sanoa, että kauppa käy tietyssä kaupungissa ja toisessa taas ei. Rakentamisen kustannukset näissä kaupungeissa / kunnissa ovat hyvinkin lähellä toisiaan. Meillä kaupankäynnin eroavaisuus syntyy enemmänkin vielä tarkemmin alueellisesti. Paljon vaikuttavat yhtiöiden tilanteet, onko korjausvelkaa, minkälaisia suunnitelmia alueella, miten alueellinen arvostus on rakentunut jne. jne. 

Meillä vaikuttaa siis olevan kaikki mallillaan… no ehkä ei ihan niinkään. Turussakin on alueita, jossa kaupankäynti on todella vaikeaa, puhutaan lähinnä -60-70 luvulla rakennetuista lähiöistä, joissa on liian pitkään viivytelty peruskorjausten tekemisessä ja nyt alkaakin sitten olemaan korjausvelkaa tuplasti asunnon arvoon nähden. Joissakin tapauksissa täälläkin tullaan varmasti näkemään myös tuota negatiivisempaa kehitystä markkinan suhteen. Kuitenkin vahva työllisyystilanne ja positiivinen tulevaisuuden näkymä ohjaavat alueen kehitystä positiiviseen suuntaan. On olemassa kuitenkin kysymys: Mitä jos?

Lopuksi

Vielä lopuksi todettakoon, että markkinan kehityksen sivussa vaikuttaa toisenlainen ilmiö, joka koskee vanhojen omakotitalojen myyntiä. Jo eläkkeellä olevan sukupolven keskuudessa usein mietitään: ”Uskallammeko ollenkaan myydä tätä vanhaa omakotitaloa, kun niiden kaupoista koko ajan riidellään oikeusasteissa?” Tämä johtuu siis täysin median luomasta mielikuvasta ja uutisoinnista, joissa kerrotaan kauhutarinoita myyjän jouduttua kymmenen vuoden taistelun jälkeen korvaamaan kymmeniä tuhansia euroja. Nämä tapaukset ovat kuitenkin äärimmäisen harvinaisia, valtaosa kiinteistökaupoista sujuu täysin ongelmitta. Edelleen siis uskaltaa vanhan, huonokuntoisenkin kiinteistön myydä, huoli on pidettävä siitä, että ostajalle annetaan tarvittavat tiedot ja hän/he tietävät mitä on ostamassa.

Näissäkin tilanteissa on hyvä turvautua ammattitaitoiseen välittäjään, joka on sitoutunut noudattamaan hyvä välitystapaa.

Kevättä odotellessa.